Miten olen saanut itseäni motivoitumaan liikkumaan?
Haluan tehdä oman painoni ja ulkonäköni eteen töitä. Haluan voida hyvin kokonaisvaltaisesti. Tehdä lähihoitajan työtä 120 %.
Polven leikkauksen ja nivel tulehduksen vuoksi kroppa on mennyt niin sanotusti huonoon kuntoon. En ole moneen kuukauteen ole rasittanut kroppaa, joten kunto on päässyt laskemaan todella huonoon kuntoon. Hengästyn helposti ja hikoilen kuin pieni possu.
Säännöllistä ja monipuolista treenaamista on noin kuukausi takana. Sinä aikana on myös fysioterapeutti pistänyt likkaa koville. Koska tietää että pidän ns kovista treeneistä. Seuraavan kerran näen hänet elokuussa. Ja toivon että olisin saanut kuntoa paremmaksi ja painoa alemmaksi. Tietysti tuohon reiteen lisää lihasvoimaa ja luottoa molempiin polviin.
Liikuntasuunnitelma bujossa
Olen jo reilun vuoden pitänyt bujoa* , jonne tein viime kuussa liikunnalle oman kuukausi aukeaman.
Nyt tein heinäkuullekin kuukausi aukeaman.
Pistin liikunnatkin merkittyä viikoaukeamaa. Tavoitteenani on liikkua viikon aikana yhteensä 6 kertaa: 3 kpl aerobista ja 3 koti- / salitreeniä.
Treenipainoja, sarjamääriä ja liikuttuja kilometrejä seuraan treenipäiväkirja tyyppisesti omilla sivuillaan.
Olen visuaalinen ihminen oli minun pakko saada kuvia sivuille. Koska minulla ei ole sopivia tarroja. Etsinyt olen facebookista, pinterestissä ja googlesta.
Toivottavasti tämä postaus antoi sinulle inspiraatiota.
* =bullet journal : joka on itse tehdyn kalenterin, muistikirjoijen ja listojen yms sekoitus se on jokaisen käyttäjän oma näköinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti