sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Viikot 5 & 6

Viikko 5

Oli lepo viikko ja meni flunssaa sairastaessa. Töiden jälkeen ja vapaat menivät lepäessä.

Löysin uuden rahkatuttavuuden, arlan rahkan, Maku on todella pehmeä ja samoin koostumus,


Viikko 6

Tiistaina salitreeni, etureidet.


Torstaina: Olin työvuoron aikana saunassa ja siellä kului 6 h, pikkaisen olo oli sen jälkeen väsynyt, Ja oli hiukan heikko



Perjantaina: Rinta ja selkä; kiitos Pt kun hän potki minua lähtemään salille, Jonka jälkeen otin itsestäni muutaman kuvan,

Ei tästä projektista tulisi mitään ilman personal traineria. Matkaa on vielä paljon ja viikkoja on jäljellä noin 20 vk.

Tänään ja eilen on ollut taas pientä flunssan alkua ilmassa. Ei ollut takkia ulkona ja hikinen iho, kun töissä rillattiin asukkaille makkaraa.










Juhannuksena söin ohjeiden mukaan, ja teki hiukan tiukkaa kun näki grillatua makkaraa. Oma ruoka kuitenkin voittaa 10 - 0

Perjantai iltana töistä lähtiessä oli taivaalla sateenkaari, Työmatka on
suuntaansa noin 900 m, mutta kumpaakin suuntaan on 2 ylämäkeä ja 2 alamäkeä


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Viikko 4 yhteenveto

Maanantaina 1.6.
- selkä- ja rintatreeni Wfc.llä yhdessä valmenetajan kanssa

Tiistaina 2.6.
- 1h lenkki,
takaisin tullessa oli pientä vesisadetta, lenkkareina oli tokmannin halppiskengät,

Keskiviikkona 3.6.
- salilla: etureidet ja vatsa

Torstaina
- rinta, olkapäät ja hauikset ( treeni jäi vajaaksi)

Perjantaina
- 26 km pyörälenkki takasin tullessa oli aikamoinen vastatuuli

Launantaina
- töissä, ja alkava kurkku kipu

Sunnuntaina
- alkava flunssa

yhteispudotus tällä hetkellä - 3,1 kg


Tällä hetkellä olen flunssan kourissa, kuumetta ei ole nimeksikään, olo on nuhainen ja hiukan yskittää.

Keskiviikon jälkeen otin kuvia treenin jälkeen ja huomasin edistystä. Sen ovat muutkin huomanneet, kasvot ovat pienentyneet ja vatsa ei oo enään niin pömpöttävä ja lihaksia on pikku hiljaa kehittyneet.






Tämä viides viikko on onneksi lepoviikko, Saa levätä rauhassa ja paranella itseäni. Huomenna alkaa virallisesti kesätyöt,


Miten sinun kesäsi on alkanut?

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Päätavoite asetettu: Kisalavoille

Olen jo parin vuoden aikana silloin tällöin miettinyt nousemista kisalavoille joko body- tai bikini fitness.

 Ja kerroin tästä asiasta pari päivää sitten valmentajalle :-)

Kisa vuotta ei olla vielä päätetty ,
Työtä on tiedossa ja paljon.
Tiedän sen ettei opiskelijalla ole rahaa käytettävissä kauheasti. 
Haluan panostaa itseeni ja voida hyvin. Ja arvostaa sitä mitä olen.

Viikko 3 takana

Viikko 3
3  + 1 kuntosalia
Väsymys on ollut isossa roolissa. 

Pe alkoi loma ja kävin hieronnassa :-)