maanantai 14. marraskuuta 2016

Tänään oli viimeisen tutkinnon osan arviointi :)
Olen tyytyväinen arvioon.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kuulumisia työharjoittelun ja näyttöviikon osalta

Viimeinen kuukausi on ollut todella hetkistä. On ollut:
 työharjoittelua, 
näyttösuunnitelman teko,
työharjoittelua, 
arviointi, 
näyttöviikko, 
kirjan lukeminen, 
uusi työharjoittelu,
 näytön arviointi,
 näyttösuunnitelman tekoa 
ja 
sairastelua.

Niistä nämä viimeiset viikot ovat kuluneet. Enään ois yhteensä 7 päivää työssäoppimista ja näyttöä. Ja arviointi sen jälkeen ois valmistumisen odottamista.

Lisäksi tuona aikana on keho on todella paljon reakoinut n 1200 kcal ruokavalioon. Nenäverenvuoto oli viikon kaverina. Joten lopetin kyseisen ruokavalion ja aloin syömään enemmän. Mutta kuitenkaan en osaa syödä niin iisisti ettei paino nouse kauheasti. Tämän kuukauden ajan on ollut treenitkin pannassa. Kun ei ole vain pystynyt treenaamaan.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Maanantai 3.10.2016

Tänään oli pitkästä aikaa fysioterapia käynti. Uusia liikkeitä joilla hankitaan lihasta tuonne takareiteen. Yhden jalan minikyykky, lantionnostot pallon kanssa. Lantion nosto ja yhden jalan ojennus. Liikkeet tuntuvat todella hyvältä ja tunne on tuolla takareidessä ja pakarassa. 


Alkuillasta tein 45 minuutin kävely lenkin. Kävelin noin 3,2 k,m. Lämpimästi oli päällä ja ilma oli ihana, Muutaman hölkkä askeleen otin hiekka tiellä. Ehkä jonakin päivänä matka kasvaa. 


Fiilis oli mahtava lenkin jälkeen ja pikku hiljaa ison mäen kiipeäminenkin helpottaa :)











perjantai 30. syyskuuta 2016

Kuulumisia aamusalilta

Tänään kävin aamusalilla tekemässä fysioterapeutin tekemän jalkatreenin :).
Treeni meni todella hyvin, vaikka kaikkia liikkeitä ei pystynyt tekemään kuin kaksi sarjaa. Mutta kuitenkin sain tehoja todella paljon irti.

En ymmärrä miksi en ole saanut itseäni salille työssäoppimispäivien jälkeen. Onkohan siinä se kellon aika kun työharjoittelu loppuu aika monena päivänä kello 15.00.

No, täytyy tehdä kotitreenejä enemmän tai sitten ottaa se toinen vaihtoehto et menee vain aikaisin nukkuu ja menee salille ennen aamua.




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Treenit 19.9 - 25.9


En taaskan tällä viikolla saanut itseäni kuntosalille :( harmittaa jonkin verran. Kuitenkin tällä viikolla olen käynyt kahdesti lenkillä ja tänään tanssin latin dance aloittelijoille - tansseja 30 minuutin ajan ja tein 30 suoran jaloin jalkojen nostoa.

Kuitenkin olen noudattanut ruokavaliota todella tarkkaan. Jonkin verran maksaa joutunut ottamaan lisää, kun nenäverenvuoto on taas ollut tällä viikolla.

Perjantaina ja lauantaiana tein kuntoutus liikkeet jaloille. Toivottavasti ensi viikko on helpompi tuon polven kipujen suhteen.

Ensi viikon aikana täytyy tehdä valmiiksi ensimmäinen näyttötutkintosuunnitelma, lääkehoidon tehtävä ja aloittaa yhden kirjan lukeminen,

En ymmärrä miksi en saa itseäni salille työharjoittelu päivän jälkeen. Kun kuitenkin treenin jälkeen saan sen hyvän ja mahtavan fiiliksen. Ja huomaa kuinka lihakset kasvavat ja kehittyvät.


perjantai 16. syyskuuta 2016

Työharjoittelu ja liikuntakuulumisia

Toinen viikko työharjoittelua takana päin. Päivät tunttuvat pitkiltä ja haastavilta kun aamut alkavat 7 ja päättyy 15.30 tuon jälkeen ei oikein innosta lähteä salille. Sillä olen tottunut treenaamaan aamuisin ja salilla on paljon hiljaisempa ja rauhallisempa..

Jotenkin hävettää tavallaan treeanata salilla toisten ihmisten seurassa kun minä hikoilen todella paljon salitreenaamisen aikana. Ehkä minun ptäisi vain yrittää töden jälkeen mennä suoraan salille mutta en vain pysty kun aamuvuoro päivinä hertäys on klo 5.00. Suurin osa noista vuoroista on kuitenkin noita aamuvuoroja. Ja kun on vapaa päivä ei silloin jaksa herätä aikaisin, kun kuitenkn tuo unirytmiä ei niin vain käännetä että saisi tarpeeksi nukkua.

Eilen kävin pitkästä aikaan lenkillä 50 minuuttia, sillä työharjoittelupäiven jälkeen jalat ovat todella kipeät, mutta tavoitteena ois monta kertaa viikossa käydä kävelemässä, jotta saisin tuota kirottua rasvaa palamaan. Yritän keksiä sopivaa kotitreeniä jonka avulla lihakset vahvistuisivat ja jaksaisin harrastaa amattiani jatkossakin.

Olisi kiva jos saisin kerättyä rohkeutta salille menoon ja tehdä kunnon treenin ilman häpeämstä ja hyvässä fiiliksissa.

Välillä tuntuu että yksin treenaaminen ei ole kivaa ja sen kaverin tarvitsisi. Hänen kanssaan olisi pakko lähteä treenaamaan eikä tarvitsisi hävetä yhtään itseään eikä mitään mitä itse on. En halua näyttää tältä miltä nyt näytän vaan haluaisin näyttää toiselta. Vikka tänä vuonna on kohta - 10 kg rasvaa pudotettu.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kalenterimania: Miten minä tuunaan kalenterini

Tämän kirjoituksen aihe on kauan ollut jo luonnoksena, mutta ei ole oikein ollut aikaa kirjoittaa tätä juttua. Ja sopivat kuvat ovat olleet hakusessa.

Tuunaan kalenteria sillain että minulla on jokaisella kuukaudella oma teema. Suurin osa kalenterin tuunaajista on se että joka viikolle oma teema. Minusta kuukausitainen sopii minulle parhaiten. Ja näyttää se hyvältäkin sama yhtenäinen teema kestää sen kuukauden.



Alla on luetetltuna muutamana kuukauden aihe joita on kalenterissani

Heinäkuu 2016 = pöllö
Elokuu 2016 = apina
Syyskuu 2016 = nalle + nalle puh
Lokakuu 2016 = muumi
Marraskuu 2016 = tropiikki
Joulukuu 2016 =
Tammikuu 2017 = kissat

Koristelen jonkin verran etukäteen, mutta edelliseen kuukauden viimeisinä päivinä teen lisä muokkaukset ja tuunaan  lisää. Tuunauksessa käytän washi-teippejä, tarroja, tulostettuja kuvia, kiiltokuvia ja muistilappuja.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

opinnot etenee ( muokattu 28.8)

Tänään kävin koulussa palauttamassa tehtävät ja hakemassa työharjoittelu ja näyttösuunnitelma materiaalia :) Lisäksi kävin sopimassa mitä teen ja miten vanhusten kotihoito ja huolenpidon tehtävät.

Tällä viikolla on kaksi työpäivää ja ensi viikko menee valmistuessa loppu rutistukseen. Ja myös ensi viikolla ois tarkoitus käydä vaaolla tekemässä lääkelaskenta koe ja käydä fyssari nkanssa kuntosalilla treenamassa jalat.

Ja vois käydä muutenkin siellä kuntosalilla treenaamassa
ja niitä airobiset.

Jäi eväät kotiin, mutta onneksi on Hesburger. Josta sain lounaan jossa oli sopivan määrä tarvittavia ruoka-aineita. Otin burger salaatin vedellä :)
Viikonloppukin meni töiden merkeissä ja lääkelaskujen kertaamista

torstai 18. elokuuta 2016

Elokuu etenee

Kaksi viikkoa sijaisuutta takana ja vielä ois reilu viikko edessä. Rästi tehtävien teko sujuu aika nihkeästi mutta kyllä se pikku hiljaa etenee. Onhan minulla ensi viikon keskiviikon saakkaa aikaa tehdä. Täytyisi vielä miettiä milloina teen lääkehoidon ja lääkelasku kokeet. mutta kuitenkin olisi hyvä että teen ne ennen työharjoitteluja ja näyttöjä.

Liikunta on jäänyt kuitenin tuo työ on sen verran haastava 5 kk sairasloman jälkeen että pitää antaa kropan totutella keskiraskaaseen työhön. Vapaa päivänä on kyllä mennyt jonkin verran tuon polven kuntouttamisessa, lepäämisessä ja rästitehtävien tekoa.

Ehkä kuitenkin ykkössenä tällä hetkellä olisi hyvä muistaa tuo oikean polven kuntoutus ja reisilihasten vahvistaminen ja miettiä niitä jalkojen asentoja. Ja missä asennossa pitää ne jalat ja mitä kiertoja ei saa tehdä kun esimerkiksi siirtää painavaa likapyykkikassia rullakkoon.

Kävin labrassa keskiviikkona ja arvot näyttivät hyvältä : ) . Kokonaiskolesteri oli 3,3ja  paastoveren sokeri oli kohdillaan :) 

torstai 4. elokuuta 2016

Nopeat kuulumiset

Lyhyesti kuulumisiani.
- sunnuntaina loppui sairasloma
- tiistaina kävin koululla tapaamassa opettajan, sovittiin tehtävistä ja niiden aikarajoista, ja työharjoittelusta 
- keskiviikkona aloin tekemään lähihoitajan sijaisuuksia, kaksi aamua takana ja hiukan vaatii vielä opettelua taas takaisin rytmiin, opetella milloin järkevää mennä nukkumaan jos herätys on seuraavana aamuna klo 5.00 
- oikean polven kuntouttaminen jatkuu vaikka en ole enään sairaslomalla 
Kirjoittelen pian lisää kuulumia tarkemmin ja fiiliksiä tästä kouluun paluusta ja paluusta työelämään. 
Mutta nyt on mentävä tekemään huomisen päivän eväitä ja ajoissa nukkumaan. 


torstai 28. heinäkuuta 2016

Viisi kuukautta leikkauksesta :)

Tiistaina tuli täyteen 5 kk leikkausksesta. Ja keskiviikkkona kävin fyssarin pakeilla, sillä sairasloma loppuu sunnuntaina.

Fyssarin kanssa juteltiin ja hän myös katsoi tuota polvea ja sen liikeratoja. Ja tultiin siihen tulokseen että tuo polvi on kunnossa. Vielä kuukausi ja sit tuo polven pitäisi kestää ihan mitä vain. Odotan innolla että pääsen tekemään jalkatreeniä kuntosalilla.

Odotan innolla ensi viikon tiistai kun käyn koululla juttelemassa opettajan kanssa.

Tänään kokeilin todella pienen matkan hölkkäämistä ja juoksemista hiekkatiellä. Eikä se tuntunut polvessa ainakaan pahalta.



Ai niin nyt blogillani on omat fb sivut.  Löydät linkin tuosta reunasta.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kotitreeni 26.7.2016

Tänään tein kotitreenin jos haluat kokeilla tätä itse. Välineinä itse käytin: kuntopyörä, kuminauha, kahvakuulla ja käsipainot 1kg
Tein liikepareja aina 2-3 sarjaa ja patterien vaihtuessa pidin pienen tauon muuten menin aika vähillä tauoilla, Tee itse sopivilla sarjoilla ja liikemäärillä

Alkulämmittely 20 min kuntopyörällä 
- voit tehdä lyhyemmänkin ajan tämä on minulle määrätty aika

Patteri 1 , 3 sarjaa 
* kyykky ( huomio polvien  ja varpeiden linjaus) 10
* askel sivulle vuorotellen molemmille puolille 5 per puoli (kyykkyyn, askel sivulle, takaisin ja ylös)

Patteri 2: 2,sarjaa
*supermies  10 toistoa
* vatsarutistus 10 toistoa

Patteri 3 
* Lantion nosto 15 toistoa kertaa 2 sarjaa
* Lantion nosto 1 jalalla yhteensä 5 toistoa per jalka

Patteri 4, 3 sarjaa 
* jalkojen nosto maaten lattialla,  haastetta saa jos jalat on suorana 15 toistoa
*ojentajapunnerrus maaten kahvakuula 15 toistoa

Patteri 5, 3 sarjaa
* hauiskääntö kuminauhalla 15 toistoa
* vipunostot sivulle 15 toistoa kuminauhalla

Patteri 6, 2 sarjaa
* pystypunnerus kahvakuula 15 toistoa
* vipunostoyhdistelmä  10 toistoa ( kädet sivulle lähtöpiste, samassa linjassa keskelle, ylös ja samaa reittiä takaisin ) kropan hallinta ja rauhallisuus

Loppuairobinen 
20 min airobinen

Liikunnat ajalta 20.26.7

Keskiviikko 20.7
Kävely 2,6 km
Kuntoutus liikkeet 1

Torstai 21.7
Lepopäivä

Perjantai 22.7
Kävely 3,0 km ( kirkon mäki 2 kertaa ylös)


Lauantai 23.7
Sisäpyöräily 35 min
Kuntoutus 1 ja 2

Sunnuntai 24.7
Pari tuntia ulkoilua ja mölkyn pelaamista
Kävely 2,6 km

Maanantai 25.7
Sisäpyöräily 40 min

Tiistai 26.7
Kuntopiiri kotona 1h 17 min ( sis 40 min airobista)

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kalenterimania

Mitä on kalenterimania?

Kalenterimania on kalenterin tuunausta: tarrojen, kuvien, washiteippien, piirtämisten yms.
"Kalenterin käytöstä hauskempaa" 
Kalenterin sisällöt on jokaisella erilaisisia ja tietysti yksilöllisiä. Sillä jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö.

"Tässä muutama esimerkki mitä kalenteristasi voisi löytyä:
– Omat tiedot
– Kalenteri – viikottainen / kuukausittainen / vuosittainen
– Päiväkirja
– ”To do” – tehtävälistoja
– Osoitesivuja
– Tasku tarroja ja muistilappuja varten
– Treenipäiväkirja
– Reseptivihkonen / ruokapäiväkirja
– Jonkun projektin hallintaan / suunnitteluun liittyvä osiot (häät, odotus, rakennus, painonpudotus tms.)
– Muistiinpanosivuja
– Valokuvia läheisistä ja lemmikeistä
– Mitä tahansa maan ja taivaan välillä!" 


Kokeilemalla selviää mikä toimii ja mikä ei. Minulla toimii vielä toistaiseksi tuo Happy Planner- peony kalenteri, mutta noita kalentereita on tosiaan todella suuri valikoima, joku käyttää ihan normi ajaston kalenteria, tai jopa tekee kalenterin itse ( sitä kokeilin, mutta ei ole minun juttu)

Itse innostuin tästä jokin aika sitten, mutta nyt tämä on sitten minun jokapäiväistä elämääni :)
Merkkaan kalenteriin tällä hetkellä treenit, fiilikset, menot, ja projekteja esim villasukkien tekemisestä, painon viikottain ,ja kalenterista löytyy myös tärkeät mittauspäivät ja koska pitää lähettää personal trainerille viestiä kuulumista yms.

Ensi kuusta alkaen  ( toivottavasti ) ylin sarake on pyhitetty koululle, työharjoittelulle ja työelämälle.

Olen saanut yhden ihmisen kiinnostumaan kalenterista. Hän on sisareni joka on minulle monta vuotta sanonut ettei hän tarvitse kalenteria.  Ja nyt hän sitten osti Happy Planner- kalenterin ja tuunaa sitä melkein joka ehtoo.

Jos etsit lisää samankaltaisia ihmisiä jotka tykkäävät kalenterimaniasta... löydät fb.ryhmän ja fb-sivut  nimeltä Kalenterimania . Ryhmässä voit osallistua kuukausittain esim happy mail rinkiin, jossa ilahdutetaan sinulle arvottua paria kuorella, jonka sisällä on kalenterintuunaukseen liittyvää materiaalia ja voihan siellä olla ihan mitä vain päivän piristämiseen, tai sitten voit lähettää jollekin
kirjeen ja piristää jonkun toisen päivää :)

Lisäksi kannattaa lukea http://www.kalenterimania.com/ joka päivittyy ahkerasti, ai niin kalenterimanian löydät myös instagramista.

Lähteet:
http://www.kalenterimania.com/2016/05/kalenterituunaamisen-aloittaminen/

torstai 21. heinäkuuta 2016

Kroppamme on työkalumme

Mitä ihminen on tehnyt ansaitakseen sellaisen kropan jossa ei ole hyvä olla kokonaisvaltaisesti? Onko hän tajunnut kuinka pahaa kehollensa syömällä epäterveellistä ruokaa ja viettämällä aikaa ruutujen äärellä liikkumatta yhtään ylimääräistä?

Meillä jokaisella on vain yksi keho, jonka pitäisi kestää meidän koko elämämme.Mutta kestääkö se hyvinvoivana ja terveenä jos emme pidä kehostamme huolta. Kroppamme on meidän ihmisten työkalu, joka auttaa meitä selviämään jokapäiväisestä elämästämme.

Välillä rakenteita joudutaan korjaamaan jotta pystymme jatkamaan normaalia elämää. Tai huomataan rakennusvirhe joka haittaa elämää huomattavasti. Mutta kaikkia rakennusvirheitä pystytä välttämättä koskaan korjaamaan. Koskaan korjattu ei ole välttämättä yhtä hyvä kuin alkuperäinen.

Joillakin on heikommat rakenteet kuin toisilla, joku taas tarvitsee apuvälineitä, jotta pystyy elää elämäänsä, mutta se ei anna aihetta minkäänlaiselle kiusaamiselle tai syrjimisellä. Sillä he ovat yhtä lailla ihmisiä kuten sinäkin olet.

  1. Huolehdi ja huolla
  2. Vahvista ja rakenna
  3. Valitse juuri sinulle sopivat “polttoaineet”
  4. Lataa akkuja



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Nouse ylös ja liikkeelle :)

Tänään  tuli tehtyä kävely lenkki. En jäänyt sohvalle katsomaan televisiota vaan pistin lenkkarit jalkaan ja otin vesipullon mukaan. Lähdin lenkille. 
Älä sinä jää miettimään lenkille tai salille lähtöä. Älä ainakaan vaihda sitä sohvalle istumiseksi, pelkkä istuminen on terveydelle huonoa. Kotonakin voi jumpatata ja liikkua. Ei se sade tai kuumuus ole este liikunnalle. 


Minäkin pystyn siihen. 

- Niina - 

Pientä vaate shoppailua.

Tämä ei ole yhteistyöpostaus, ajattelin vain kertoa ostamistani tuotteistani. 

Sain eilen cellbess paketin postilokeroon ja ajattelin esitellä hiukan löydöksiäni :). 
Ostin parit tunikat ja parit rintaliivit.

Näin isokokoisena on todella vaikea saada sopivia vaatteita, varsinkin kun tuo selkään on hiukan tullut lisää leveyttä. Ja sopivat rintaliivit ovat kaiken vaatetuksen a ja o. 

Rintaliivien valikoima oli laaja ja lopulta päädyin ostamaan setin missä on kahdet rintaliivit samassa pakkauksessa. 

Tämä punainen paita on epätasainen helmasta ja helma on pitkä, otin tämän hiukan isompana koska pelkään että vaatteet kutistuu pesussa. Ja tuo paita näyttää peittävän kaikki mahamakkarat.  Ja opettelen käyttämään muitakin värejä kuin musta. 

Nuo kummakin kuvassa olevat housut ovat todella vanhat mutta mukavat jalassa, alkavat oleen hiukan jo isotkin.

 Tämä toinen on hiukan juhlavampi ja kangas on hiukan liukkaampi kuin edellisessä. Tässä hihoja saa ylöspäin tai pidettyä pitkähihaisena.

Olen tyytyväinen molempiin paitoihin ja rintsikoihin. Onhan meillä ylipainoisillakin oikeus nauttia kauniista ja mukavista vaatteista.

Itselläni vain alkaa vanhat vaatteet olemaan pikku hiljaa isoja. Eli jotain muutos tapahtuu.

Liikunnat ajalta 11.7-19.7.2016


Maanantai 11.7
Kävelyä 1 h 51 min

Tiistai 12.7.
Lepopäivä

Keskiviikko 13.7
Airobinen 30 min ja kuntoutus 1

Torstai 14.7
pieni kävely lenkki

Perjantai 15.7
Kävelyä Tampereella,

Lauantai 16.7
Kävelyä2,4 km
Kuntopyörä ja kuntoutus 1

Sunnuntai 17.7
Kävely 2,6 km

Maanantai 18.7
2,4 km kävelyä
Illalla 45 min kävelyä

Tiistai 19.7
2,6 km kävelyä







tiistai 12. heinäkuuta 2016

Pieniä vinkkejä

 Itselläni tuli maanantaina täyteen - 5 kg takana 9 vk. 
Ajattelin jakaa pieniä vinkkejä terveellisiin elämäntapoihin,

  • Harrasta liikuntaa mistä tykkäät 
    • lisää motivaatiota liikuntaan , löydät aikaisemmasta postauksestani täältä.
  • Lisää veden juontia, tavoitteena juoda päivässä 2-3 litraa päivässä. Vanhuksilla määrä on noin 1,5 litraa vuorokaudessa, Helle ja  pitkäkestoinen liikunta nostaa määrää, vedenjuonti laittaa myös aineenvaihdunnan liikkeelle ja auttaa poistaa kehosta kuona-aineita HUOM! Jos sinulla on joku sairaus jossa ei suositella suuren veden määrän juomista, juo vain sallittu määrä.
  • Kasvisten ja marjojen lisääminen jokaiselle aterialle pikku hiljaa
  • Jos pystyt korvaa vaaleat hiilihydraatit ( vaaleat makaronit, vaalea riisi, vaaleat leivät, valkoinen sokeri) täysjyvä tuotteilla :) esim. join aluksi kahvia maidolla ja sokerilla, mutta lopetin sokerin laittamisen kahviin ja nykyään juon kahvin tilkalla maidolla 
  • Anna itsellesi lupa herkutella silloin tällöin, valitse itsellesi yksi päivä jona syöt yhden herkun, ( esim suklaapatukka, leivos, jäätelötuutti).
    • jos olet jollain ruokavaliolla jonka avulla pudotat painoa, noudata sitä ja odota sitä päivää kun personal trainer  antaa sinulle vapaa syönti aterian/ päivän. Ja palaa sen jälkeen takaisin ruotuun. 
    • Jos haluat herkutella usein syö vain puolikas annos/patukka/ pulla.
  • Korvaa kovat rasvat pehmeillä rasvoilla, esim rypsiöljyllä tai oliiviöljyllä, leivän päälle kasvisrasvalevite, sydän ystävällisiä tuotteita jos sinulla on kolesteri arvot koholla.
  • Syö säännöllisesti 3-4 tunnin välein
  • Jos olet reissussa ja tiedät että ruokailu välit pideneet, ota välipala mukaan, esim omena, banaani, proteiini patukka, proteiini välipala,täytyy syödä ulkona, esim. salaatti on hyvä vaihtoehto, tai kala salaatilla yms. 
    • frozzyback, 
    • voit pakata eväät myös rasiaan ja laittaa laukkuun myös kylmälaukun, mutta on olemassa freezyback, jossa kannen sisällä on olemassa kylmäkalle, joka pitää ruoan kylmänä 7-8 h
    •  itselleni on laukussa hätävarana tuo proteiini patukka, mutta yritän syödä säännöllisesti,

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Viikkoliikunnat 4-10.7.2016


maanantai 4.7
kuntosali: selkä, hauis, vatsat sis 20 min airobinen
kävely 2,4 km

tiistai 5.7.
kävely 2,4 km

keskiviikko 6.7
kuntosali: rinta, ojentajat, olkapäät sis 40 min airobinen

torstai 7.7
jalkojen kuntoutus 2

perjantai 8.7
kävely 2,4 km
polkupyöräily 30 min
jalkojen kuntoutus 1 & 2

lauantai 9.7
kävely 2,4 km
kuntopyörä 30 min 9 km
jalkojen kuntoutus 1

sunnuntai 10.7
lepopäivä

Ensi viikko menee airobisten ja jalkojen kuntoutusta, sillä oikea kyynärpää kipuilee.




sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Liikunta 27.6-3.7.2016



Maanatai 27.
Kävely 30 min
- Jalkojen kuntoutus

Tiistai 28.6
- Lepopäivä

Keskiviikko 29.6
- Kävely 2,4 km

Torstai 30.6
- Fysioterapia

Perjantai 1.7
- Kävely 2,4 km
- Sisäpyöräily 20 min
- Kuntoutus setti 1 jaloille

Lauantai 2.7
- Lepopäivä

Sunnuntai 3.7
-Kävely 2,4 km
- Kuntopyörä 30 min
- Kuntous setit 1 & 2 jaloille

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Mistä saan motivaatiota urheiluun?

Tuo kysymys oli ilmestynyt henkilökohtaiseen fb.n postilaatikkoon jo joku aikaa sitten. Ja huomasin sen vasta tänään. Vastasin kysyjälle, mutta ajattelin miettiä ja pohtia tätä ideaa täälläkin.


Mistä saan motivaatiota urheiluun?
  • Haluan voida paremmin kokonaisvaltaisesti eli henkisesti, psyykkisesti sekä fyysisesti
  • Haluan pystyä työskentelemaan tulevassa ammatissani -- > sit kun valmistun ja tehdä sitä niin kauan kun pääsen eläkkeelle 
  • Tykkään liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta
  • Huomaan kuinka liikunta ja ruokavaliolla saa aikaa kehossani positiivisia muutoksia :) 
  • Ennalta ehkäisen sairauksien puhkeamista, sillä ylipainoisena olisi suurempi riskisairastua diabetekseen, korkeaan verenpaineseen, uniapneaan, tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, hengästyminen yms. 
  • Olen tykännyt aina liikunnasta  
  • Tuki- ja liikuntaelin sairauksien ennalta ehkäisy ja  niiden hoitaminen tapahtuu pääasiasssa liikunnalla, liikunta on minulle lääkettä 
  • Jos motivaatiota ei ole salille , korvaan salin tarvittaessa lenkillä yms.
  • Teen siitä mistä tykkään :) 

Vinkkejäni motivaation etsintään ? 
  • Pikku hiljaa lähtee liikkelle, kokeile alkuun 10-15 min liikunnalla ja pari-kolme kertaa viikossa ja pikku hiljaa kasvata aikaa tai matkaa yms. Pian huomaat että haluat tehdä pitempiä ajan jaksoja ja useammin 
  • Etsi se laji joka sopii sinulle ;)  
  • Pyydä kaveri tai ystävä tai puolisi mukaan , ja harrastakaa liikuntaa yhdessä. Liikuntaa voi myös harrastaa lasten  ja lemmikkien kanssa esim. kerää lemmikksi leluja tekemällä kyykkyjä kun keräät yms 
  • Tee sitä mistä tykkäät , liikunnan ei tarvitse olla pakko pullaa :) 

Toivottavasti tästä on sinulle motivaatiota :)



keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

4 kk polvileikkauksesta

Sunnuntaita tuli täyteen 4 kk polvi leikkausksesta aika on jotenkin mennyt nopeasti.
Tayssissa ollessa jalka näytti tältä 2/16
Ja kuntoutusta on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut todella paljon, polvi on välillä kipeä, mutta kivut on vähentyneet todella paljon. Ehkä syynä on tuon polven ympäröivien lihasten vahvistaminen ja aikaa on kulunut tarpeeksi.

Olen huomannut että kävely sujuu paremmin eikä tuo polvi kauheasti turpoa. Välillä olen herännyt särkyyn, mutta olen huomannut että se johtuu yleensä tuosta rasituksesta.

Tänään
Ja nyt on viime kuukausi treenattu jalkoja melkein joka päivä fyssarin ohjeiden mukaisesti, paitsi kerran viikossa on ollut vapaa päivä. Huomenna ois aika tavata fyssari ja katsoa miten on edistytty. Tavoitteena on edelleekin että elokuussa ois paluu opintojen ääreen. Ehkä on aika ottaa oppikirjat nenän eteen ja opiskella.

On ihanaa kun voi pukea urheilutrikoot jalkaan eikä tuohon polveen satu.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Treenit 20-26.6.2016

Maanantai 20.6.
- kuntosalilla selkä, hauis, vatsat
- jalkojen kuntoutus

Tiistai 21.6
- kävely 2,6 km
- jalkojen kuntoutus

Keskiviikko 22.6
lepopäivä

Torstai 23.6.2016
- kuntopyörä 30 min 8,7 km
- jalkojen kuntoutus

Perjantai 24.6.2016
- kuntosalilla rinta, ojentaja, olkapäät, vatsat
- jalkojen kuntoutus

Lauantai 25.6.2016
- kuntopyörä 30 min 8,4 km
- jalkojen kuntoutus

Sunnuntai 26.6.2016
- jalkojen kuntoutus
- vatsat

Tänään päättyy 7. viikko puolen vuoden valmennusksesta ja painoa tässä ajassa on pudonnut yhteensä - 3,8 kg :)

perjantai 24. kesäkuuta 2016


Kaakaopannukakku by Niinuska

Taas eräänä päivänä iski leivonta inspiraatio ja halusin yllättää äidin ja siskon tekemällä heille jotain iltapalaksi. Halusin tehdä pannukakun, mutta en ihan perinteistä joten ajattelin hiukan tuunata maailman paras pannukakku ohjetta : )

Raaka-aineet
 8 dl maitoa
1,25 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl suolaa
2 kananmunaa
0,75 dl rapsiöljyä ( voi korvata muullakin öljyllä)
4 dl v.jauhoja ( itse laitoin hiuka enemmän kun tykkään tehdä hiukan paksumman taikinan)
4 tl leivonta kaakaota
2tl vanilja sokeria

Paistaminen: 200-225 *astetta 30-45 min riippuen uunista.
Uunipellillinen

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Liikunta 13.6 - 20.6.2016 ja kalenterimania on iskenyt minun

Maanantai 13.6.2016
Kuntosalilla:
- selkä, hauis, vatsa treeni kuntosalilla
  kuntoutus liikket jaloille fyssarin ohjeiden mukaisesti

Tiistai 14.6.2016
- airobinen kuntopyörä 30 min
- kuntotus liikkeet jaloille fyssarin ohjeiden mukaisesti

Keskiviikko 15.6.2016
- lepopäivä


Torstai 16.6.2016
- airobinen kuntopyörä 30 min
- kuntotus liikkeet jaloille fyssarin ohjeiden mukaisesti

Perjantai 17.6.2016
- rinta, ojentaja treeni kuntosalilla
- kuntotus liikkeet jaloille fyssarin ohjeiden mukaisesti
Lauantai 18.6.2016
- hieronta
- kuntotus liikkeet jaloille fyssarin ohjeiden mukaisesti

Sunnuntai 19.6.2016
- airobinen kävely 2,4 km
- kuntotus liikkeet jaloille fyssarin ohjeiden mukaisesti

Tänään tarttui mukaan kaupasta tuollainen pihalaatta-pakkaus, jonka kanssa voin tehdä erästä fyssari ohjeistamaan liikettä ja löysin tuollaisen vastustuskuminauhan, joka antoi uutta haastetta liikkeisin 


 Tällä hetkellä eräs ajanvietteeni on jonka avulla on rentoudun on kalenterin tuunaaminen, eli kalenterimani.

Omistan kalenterin Happy Planner Pioni, joka alkaa heinäkuussa. Olen ajatellut jakaa kalenteripäivä osiot osiin eli yksi sarake on healthy sarake, joka on tuossa keskellä, ja ylin sarake on menot ja muistettava sarake.
Tää kalenterin tuunaus on ihana vastine tuolle liikunnalle ja siinä saa käyttää luovuutta.

Tulen myöhemmin kertomaan lisää tästä kalenterimaniasta :)

 Olen hiukan jo alkanut kutomaan villasukkia, mutta hartiat menee helposti jumiin.
 Ai niin vyötäröstä on kuukaudessa hävinnyt
- 2 cm


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaakaomuffinsit by niina

Kaakao muffinsit


 200 'C 15 min

3 kananmunaa
1 3/4dl sokeria
100 g margariinia /voita
2 tl vanilja sokeria
2 rkl leivontakaakaota
2tl leivinjauhetta
1 dl perunajauhoja
2dl vehnä.jauhoja

1. Sekoita kananmunat ja sokerit vaahdoksi
2. Mittaa loput kuivat aineet kulhoon
3, Sekoita vuorotellen  margariini ja kuivat aineet ( voit laittaa siivililän läpi ) muna-sokeri vaahdon joukkoon,
4. Annostele taikina muffinsi vuokiin ja paista uunin keskitasolla

Resepti on muunnos kahdesta reseptistä :) Itse en aijo näillä herkutella vaa on vieras vara.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

4 viikkoa takana

Maantaina alkaa 5.s viikko tätä ruokavalio ja liikunta tapaa, pikku hiljaa on flunssa voitettu. Tuossa oli pari eri flunssaa mutta onneksi lepo auttoi asiaan.  Paino on pudonnut hiukan, jotkut vaatteet ovat hiukan löysemmät. Myönnetään näin julkisesti on tullut pieni lipsumisia ruokavalion suhteen, mutta nyt ollaan takaisin ruodussa. Käyn nykyään kerran viikossa vaa'lla ettei mene liian stressaavaksi tuo elämä.

Maanantaina kävin ortopedin juttusilla ja näillä näkyvin palaan opintojen pariin elokuussa. Tällä hetkellä kuntoutetaan molempia polvia ja kuntoutus tehoa nostetaan pikku hiljaan. Keskiviikona tapasin fyssarin ja liikkeet muuttu haastavimmaksi ja toiminnallisimmaksi. Vaikka tuo rappus kävely ei kauheasti onnistu kun tuo on polvi oli jäykkä, mutta eiköhän näillä liikkeillä noista jaloista tulee vahvemmat. Vielä 3 kk ja sit saa alkaa harrastaa urheilulajeja, mutta mennään maltilla etten saa mitään hallaa aikaan.

Tällä hetkellä on haasteita tuon minäkuvan ja itsetunnon kanssa. Tällä hetkellä en ole tyytyväinen siihen omaan kuvaani, mutta toivoisin että jonakin päivänä olen.




maanantai 16. toukokuuta 2016

Viikko 19/16 liikunnat

Maanantai 9.5

Tiistai 10.5
rinta, olkapää ja ojentajat kuntosali treeni

Keskiviikko 11.5
 Kävely 2,6 km, jonkin verran metsässä

Torstai 12.5

Perjantai 13.5
Selkä, hauis, vatsat kuntosalitreeni

Lauantai 14.5
kuntosalitreeni peruuntui nenäverenvuodon takia

Sununtai 15.5.
Kuntopyörä 8,3 km

tiistai 10. toukokuuta 2016

Projekti -30 kg / puolenvuodenvalmennus alkutunnelmat

Eilen sain ohjelmat: ruokavalion ja treeniohjelman. Alkoi puolen vuoden onlinevalmennus personal trainer Jooel Vatasen kanssa.

Tänään aloitin noudattamaan ruokavaliota ja treeniohjelmaa.

Eka treeni takana pt.n ohjelmaa noudattaen. Tänään sai kyytiä rinta, olkapäät ja ojentajat.

Voin uskoa että tämä puolen vuoden projekti tulee olemaan antoisa ja varmasti tulee haastamaan itseäni salilla, airobisella ja ruoankin parissa.

Viikko 18/2016 2.5.-8.5.

Maananatai 2.5
-fysioterapia

Tiistai 3.5
Kävely 2,6 km

Keskiviikko 4.5
Kävely 2,6 km

Torstai 5.5.
Kävely 1,3 km

Perjantai 6.5.

Lauantai 7.5
Kävely 1,7 km

Sunnuntai 8.5.
Kuntosalilla selkä ja ojentaja treeni :)
Kuntopyörä 22 min


maanantai 2. toukokuuta 2016

treenit ajalta 28.4-2.5.2016

Torstai 28.4.
kuntosalilla selkätreeni: mm ylätalja liikkeitä x 2 alatalja liikeitä ja muutama vatsalihasliike
polven kuntoutus

Perjantai 29.4.
polven kuntoutus

Lauantai 30.4.
polven kuntoutus

Sunnuntai 1.5
kuntosalilla rintatreeni ja hauikset 
kävelyä
iltapäivällä ja illan oikea polvi kipeä. 

Maanantai 2.5.

Fysioterapia: rappusissa liikumista ja muutama lihasharjoitus :) tavoitteena kävellä sellaisia matkoja joita pystyy tekemään ilman keppiä. Liikkeratojen laajentaminen ja hiukan syvempi kyykky ei tarvitse tehdä enään tehdä minimini kyykkyä. 



keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Alkuviikon liikunta ja avautumista tämän hetken kuntosalitreeneistä...

Maanantai 26.4.2016
kotitreeni -käsille
+ jalkojen kuntousliikkeet

Tiistai 27.4.2016
jalkojen kuntoutusliikkeet

Keskiviikko 28.4.2016
kävelynlenkki
jalkojen kuntoutusliikkeet

Loppuviikolle on suunniteilla kaksi kuntosali treeniä yläkropalle ja jos pääsisi kävelemään. Lisäksi jokapäiväi olisi tarkoitus kuntouttaa noita jalkoja. Liikkeet teen pää-asiassa vielä istuen salilla, koska en halua alkaa miettimään tuota jalan asentoja yms.
Minulla on ikävä kuntosalilla sitä että saa olla rauhassa ja työskennellä siinä keskityysti. Ja nauttia siitä on omasta ajasta. Ennen elokuutta kun polvi meni pois sijoiltaan. kävin salilla 3-4 krt viikossa ja oli jopa niitä aamulla aikaisin. Tiedän etten kulje vielä kauhean hyvin tuolla jalalla. Toivottavasti pääsen huomenna salille tekemään selkää lihasta.

Ja jonakin päivänä voisin taas käydä treenaamassa tampereella WFC.llä. mutta siihen voi kulua pitkälti aikaa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

On vaikeaa

On vaikea syödä terveellisesti ja noudattaa ruokavaliota jotta paino putoaisi ja voisin paremmin henkisesti , fyysisesti ja psyykkisesti.

Kun läheiset ostavat herkkuja ja epäterveellisiä ruokia melkein joka päivä. Tämä tuntuu jo inhottavalta. Eikä enään vain viikonloppuisin.

Täytyy vain pitää itsekuria koko ajan päällä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Itsekurin opettelua

Viikonlopun ruokailut ovat menneet ruokavalion mukaisesti. Itsekuria on joutunut vahvasti pitämään päällä sillä herkkuja ja roskaruokaa on ollut paljon tarjolla. On ollut jäätelöä, suklaata, lihapiirakkaa,ja juustonaksuja .Mutta en ole yhtään ottanut niistä tuohon omaan suuhuni. Olen todella tyytyväinen itseeni vaikka muu perhe herkuttelee minä en ole syönyt. Olen nauttinut puddingista, rahkasta, piltistä ja omenasta mm.


Jokainen on vastuussa siittä mitä suuhunsa laittaa. Syököön muut noi herkkuja ja epäterveellistä. Ja kantakoon ne sitten omassa kropassaan.