lauantai 15. heinäkuuta 2017

Mitä tavoitteelleni kuuluu?

Pakko myöntää  viimeisestä kirjoituskesta on se noin kuukausi.

Tavoitteeni edelleen mielessä, mutta olen ottanut jonkin verran rennommin.  Olen viettänyt paljon aikaa töissä.

Olen muutaman kerran käynyt salilla, tehnyt aerobisesta kuntopyörällä. Tällä viikolla on tullut tehtyä kaksi noin 42 minuuttin verran-

Muutaman kerran olen käynyt fyssarin pakeilla  viimeisen kuukaden aikana. Viimeksi eilen. Jolloin käytiin uudestaan läpi kyykky tekniikkaa, vielä on paljon kehitettävää ( paljon on menty eteenpäin näidne kuukausien aikana) siinä ettei kauheasti polvet kuormitu ja tekisin työtä tuon pakara-lantion alueella. Paljon tarvitsee pakarat, ja lapojen alue vahvistusta. Onneksi on olemassa jumppakuminauhat jotka auttavat oikean liikkeen hahmottamisessa.

Polven kivunhallintaan on ollut käytössä TENS-kipulaite. Se on auttanut jonkin verran tuohon polven kipuihin sillon kun sen on ollut pahimmillaan. 

Tänään on ollut viimeinen rennompi syömispäivä. Huomenna alkaa täysin 100 % ruokavalion noudattaminen koska maantantaista on enään kuukausi todella tärkeään puheluun.


1 kommentti:

  1. Kiva lukea kuulumisia, tsemppiä ja intoa sekä kivuttomia treenejä toivon sinulle!

    VastaaPoista