lauantai 3. kesäkuuta 2017

Viikkokuulumiset 29.5-4.6. , liikunnat ja kuntoutuksen eteneminen

Tänään kävin pitkästä aikaan polkupyöräilemässä. Viime kesänä kokeiltiin pyöräilyä mutta alastulossa  vasempi polvi ei oikein tykännyt alastulosta. Mutta ainakaan tänään polvi ei pistänyt vastaan kokeilessa ja parin kilometriä meni näin alkuun ihan hyvin. Oli ihanan vapauden tunne kun pääsi pyöräileen :) Mutta en varmastikkaan unohda tuota kävelyä kokonaan. Aijon ainakin mahdollisimman monta kertaa kulkea työmatkat pyörällä kuin on mahdollista.

Tiistaina punnitsin itseni ja olin todella iloinen. Paino näytti tääs olevan alimmillaan.  Ja pudotusta on yhteensä - 16 kg. Ensimmäinen kirjattu punnitusluku löyty 4.8.13. Matkaa on ollut todella paljon mutta hitaasti ja varmasti se on sujunut. Viimeiset - 5 kg on reilun puolen vuoden aikana. Tiistaina tein kotitreenin jossa alle oli tehty aerobinen, ja kuntoutus liikkeet jaloille sekä lapoihin liikkuvuutta,

Kotitreenin löysin kauneus ja terveys- uusimmasta lehdestä.  Liikkeet löydät täältä. Muokkasin ojentajapunnerruksen liikkeen ja tein ranskalaista punnerrusta. Kyllä tunsin treenin jälkeen käsivarsissa.

Keskiviikkona töissä tuli heiteltyä vaippa- ja hoitotarvike pahvilaatikoita. Vaikka sinä päinänä olikin personal trainerin määräämä tankkaus päivä. Seuraavana päivänä tunsin rintalihaksissa kipeyttä. Kuulin monen suusta ihmetystä siittä kuinka tää flikka on tiivistynyt ja miten se kaikki on tapahtunut. Onhan tässä tapahtunut jotakin muutosta. Tyotakki on kutistunut 46 --> 42, jotkut housut menee jo 42.

Perjantaina matkustin tampereelle ja tapasin fysioterapeutin. Käytiin tilannetta läpi ja tehtiin liikkeitä läpi. Ihana uutuuskin tuli vastaan nimittäin pilatesrulla. Jonka päällä oli ihana maata hetken aikaan. Ennen kuin alettiin tekeen vatsalihaksia.

Eteen päin on menty monella osaalueella. Askelkyykkykin alkaa pikku hiljaa astua kuvioihin. Opeteltiin asentoa ja hiukan liikeratoja.  Opeteltiin alataljaa hiukan erilailla jotta saataisiin vahvistettua selkää.
Viimeisenä liikkeenä testattiin smith kyykkyä. Asentoa korjattiin hiukan erilaiseksi. Lähettiin ala-asennosta liikkeelle. Ja minusta ainakin meni perille minne piti. Asentoa korjaamalla ja peppua viemällä taakse. Saatiin aika vähiin tuon vasemman puolen reipas ääni.

Tuon tankkauspäivän jälkeen on ollut hiukan vaikeaa palata mutta otan itseäni niskasta kiinni. Aikaa ortopedin soittoon ei ole enään kauheasti vain 2 kk ja 14 päivää. Tuon polven kannalta olisi helpompaa mitä vähemmän painoa se joutuu kantaa. (Toivottavasti) Ehkä tähän auttaisi joku tavoite, ehkä lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoite. Mutta en ole keksinyt mitään. Tavoite vois olla joku tekeminen tai tapaaminen kun tietty määrä on pudotettu.

Huomenna töiden jälkeen levätään sillä pieni flunssan poikenen on iskemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti