maanantai 27. helmikuuta 2017

Elämää kiukuttelevan polven kanssa osa 2

Viime viikko oli treeneistä lepo viikko paitsi muutamaa kuntoutus treeniä.
Edelleen polvi ilmoittaa heti jos teen jotakin väärin. 
Jos kävelen liian nopeasti tai polvi on väärässä asennossa. 

Kolmisin viikkoa vielä ja tuo polvi pääsee ortopedin juttusille. Mutta sitä ennen kerkiää muutaman kerran käydä fysioterapialla. Toivottavasti jonakin päivänä ei olisi kielettyjä liikkeitä

perjantai 24. helmikuuta 2017

Elämää kiukuttelevan polven kanssa

Reilun kuukauden olen tuo kipeän polven kanssa elänyt. Ei kyseessä ole tuo oikea polvi jota on leikattu neljä kertaa. Tällä kertaa tuo vasen polvi on tekemässä elämästäni niin sanottua kiusallista, epämukavaa ja haastavaa. Siihen on tehty v. 2010 kapselin vapautus leikkaus. Mutta siitäkin polvesta löytyi sama rakenne vika kuin oikeasta.

En saa kävellä nopeasti sillä heti polvi ilmoittaa itsestään kovalla kivulla. Välillä tuntuisi siltä että joku pistäisi polveen tylpällä neulalla. Kaikki liikkeet ja liikkumiset pitää olla osittain jo miettinyt etukäteen ja todella hallittuja. Erään lisähaasteen tuo minun fyysinen työ ja muuttuvat tilanteet.  Työtehtävissä harvoin istutaan vaan niissä ollaan todella paljon jalkojen päällä. Ja välillä ergonomia on  todella hakusessa.

Onneksi kylmä polven päälle laskee turvotusta ja helpottaa kipua. Lisäksi teippaan tuota polvea kinesioteipillä. En tule laittamaan tuohon polveen tarrallista polvitukea. Sillä se kuivattaa todella paljon lihaksia. Enkä halua menettää niitä kun olen kovan työn tehnyt niiden eteen.

Tämä viikko onollut lepo viikko. Jalat kävin maanantaina hierottamassa auki. Lepo viikko ei ole ollut ihan täysi. Sillä eilen tein pienen "Jumpan " jaloille. Kiusasin etureisiä ja loitontajia. Huomenna ajattelin rääkätä pakara-takareisiä

maanantai 13. helmikuuta 2017

Viikon 6/17 ja selitys liikunnan vähyydelle.

Viikon 6 liikunnat

Ti 7.2. airobinen ja fysioterapia
Ke 8,2 pt vetämä treenit: etureidet, lähentäjät, etukyykyt ja karhukävely
To 9.2 Kuntosali: selkä, hauis, rinta, vatsa
Su 12.2. airobinen 45 min

Miksi noin vähän liikuntaa viime viikola

Viime viikon aikana on pahemmin ilmenyt tuon vasemman jalan rakenne vika ja polven muljahtamiset myös tuossa vasemmassa jalassa. Siihen tehtiin v.2010 kiristys leikkaus ja vietiin hiukan lihasta reidestä. Ei se näköjään kauan kestänyt tuo leikkaus. Mutta tämä oli jo tiedossa.

Viime viikolla työpäivien jälkeen riitti kylmä pussi työpäivän jälkeen. Mutta tänään jouduin tauolla laittaa kylmää ja koholle polven päälle. Toivottavasti tuo polvi kestää siihen saakka kunnes ortopedi leikkaa sen. (Jos leikkaa. ) Tiedossa ois ne kaikki toimenpiteet mitkä tuolle oikean jalan polvelle ja sitä ympäröiville osille on tehty.
Siihen voi mennä monta kuukautta.


3.n viikon aikana paino on pudonnut
                                                               - 2,6 KG

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Liikunnat ajalta 23.1-5.2. ja kuulumisia

Maanantai 23.1
- lepopäivä

Tiistai 24.1
- lepopäivä

Keskiviikko 25.1.
- selka, hauis, olkapää, vatsat

Torstai 26.1
- Lenkki

Perjantai 27.1
- Ojentaja, rinta ja takareidet

Lauantai 28.1. 
- Etureidet, pohkeet, vatsat

Sunnuntai 29.1 
- 45 min airobinen




Maanatai 30.1 
- Lepopäivä

Tiistai 31.1.
- Kuntosali ojentajat, rinta ja takareidet

Keskiviikko 1.2
- Lepopäivä

Torstai 2.2.
- Kuntosali: Etureidet, pohkeet, vatsat

Perjantai 3.2.
- 45 min airobinen

Lauantai 4.2
- Selkä, hauis, olkapää, vatsat

Sunnuntai 5.2
- 45 min airobinen



Töiden  ja treenien sovittaminen on ollut haastavaa, mutta onneksi on ollut pari päivää viikossa vapaata. Tällä hetkellä on ollut haastavaa oman minä kuvan kanssa. Tuntuu koko ajan siltä että olen isompi kuin se mitä oikeasti olen.  Jotenkin olen sokea oman kehoni muutoksille ja painon pudotuksillle.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

25.1.2017

Tänään kävin tekemässä selkä, haius, olkapää ja vatsa- treeni.
Treenin jälkeinen fiilis oli todella hyvä. Huomasin että tuo selkä on hiukan jumissa. Mutta tuntuma lihaksiin sain. Löytäisimpä ne vetoremmit jostain ettei tarvitsi liian lujaa puristaa tangosta










Juuri äsken sain valmiiksi parin päivän lämpöiset ruoat. Tuli keitettyä makaronia ja tällä kertaa paistoin jauhelihaa. Onneksi kasvikset on helppo ottaa mukaan lautaselle pakkasesta.  



Näin eilen pt.ni Tampereen keskustan Wfc.llä ja tarkoitus olisi että ensi viikolla olisi pt.n vetämä treeni.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuulumisia 1/2017


Kuulumisia pitkästä aikaan. Valmistuin viime kuussa lähihoitajaksi. On ollut paljon eriliaista tekemistä ja myös pitkän ajan kipeäkin. Viime kuussa kerran treenasin pt.n valvovan silmien alla. Ja samalla reissulla tuli pyydettyä  Jari "Bull" Mentula yhteiskuvaan. 

Lisäksi olen tehnyt paljon käsitöitä ja olen ihastunut Wellenmuster sukkiin. Jotka ovat todela ihana  ja helppo malli. 
Osallistun myös vastasyntyneiden tämän vuoden villasukka talkoisiin.  Kun suomi tänä vuonna täyttää 100 vuotta jokainen vastasyntynyt saa jalkaansa sinivalkoiset villasukat

Tänään tein pitkästä aikaan treenin. Tein kotitreenin sillä se oli helppoin tapa saada tuonne jalkoihin tuota hermotusta. Huomenna alkaa kolmen päivän työ putki, tiistai vapaa ja keskiviikko - sunnuntai töitä 

Kotitreeni: Jalat

Tein tänään seuraavanlaisen kotitreenin:

Alkulämmittely: linkkari 2 x 10/per puoli ja 2 x 10 supermiestö


Liikkeet:
kyykky 3 x15 (kuminauha polvien ympärillä)
askelkyykky  eteen kevyt 8 per jalksain ya
askel sivuun ( kyykkyyn, askel sivulle, takaisin ja ylös ) 3 x 8 per puoli
Supersarjana:
Lantion nosto koroke 3 x 15
Yhden jalan nosto 3 x 10 /per jalka
Jalkojen nosto maaten 3 x max (yht 20 toistoa)
Yhden jalan minikyykky 8 per puoli
Pohkeet seisten 2 x 10
Suorin jaloin maastoveto 2 x 15